AINO TIITTA
Olen 22-vuotias turkulainen sanataideohjaaja. Valmistuin sanataideohjaajaksi Etelä-Pohjanmaan opistosta toukokuussa 2006. Lisäksi olen suorittanut luovan kirjoittamisen opintoja avoimessa yliopistossa ja ammattikorkeakoulun täydennyskoulutuksena näytelmän kirjoittamiseen ja elämäkerralliseen kirjoittamiseen keskittyvää kokonaisuutta. Sanataidetta olen opettanut lapsille 8-vuotiaasta alkaen ja nuorille 16-vuotiaaseen saakka. Lisäksi ohjaan aikuisten luovan kirjoittamisen työpajaa verkossa.
Luen paljon erilaista kirjallisuutta runoista näytelmiin. Itse kirjoitan novelleja ja runoja. Tällä hetkellä elämäni pyörii vuoden ikäisen Onni-poikani ympärillä. On ihmeellistä seurata lapsen kasvua ja sitä, miten hän oppii joka päivä monta uutta asiaa. Lapsen ensimmäinen sana on suuri hetki.
Kratin kurssillani palataan viikonlopuksi menneeseen aikaan, fantasiakirjallisuuden juurille, myyttien ja kertomusten pariin. Tutustutaan menneisyyden sankareihin ja kirjoitetaan omista sankareista. Heitetään sankarit hurjiin seikkailuihin satumaisessa maailmassa. Mietitään, miksi sankari ottaa haasteen vastaan, ja keitä hän kohtaa matkallaan. Kirjoitetaan, luetaan, kuunnellaan, katsotaan elokuvia, jutellaan.
JENNI HURMERINTA
Vuonna 1986 tulin tähän maailmaan ja aloitin elämän opiskelun. Elämän rinnalla olen opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä Turun yliopistossa vuodesta 2007. Siitä lähtien, kun sain Aapiskukon ensi kertaa käsiini, olen kirjoittanut ja lukenut lakkaamatta. Kallion ilmaisutaidon lukiossa tutustuin luovaan kirjoittamiseen, minkä myötä opin katsomaan itseeni ja maailmaan uusin silmin. Ymmärsin, että kirjoitusta on kaikkialla, ja että kaikki on sen arvoista. Ulkoisen maailman lisäksi löysin kirjoituksen minusta itsestäni. Luomalla tekstiä luon nahkaani ja itseäni. Sanataideopettajana haluan opastaa oppilasta omaan kirjoituksen maailmaansa ja auttaa häntä astumaan siihen peloitta.
Uskon, että kirjoittaminen on samanlainen, ihanan epätäydellinen, keskeneräinen ja kokonaisvaltainen prosessi, kuin ihminen itse. Siksi tahdon auttaa oppilasta löytämään juuri hänen oman tapansa kirjoittaa. Toisen teksti saattaa syntyä tanssin, laulun tai kuvan kautta; toisen päällä seisten tai maton alla maaten. Yhdessä karistamme ennakkoluuloja ja estoja itsestä. Kirjoitamme kaikesta, ei mistään ja ihan mistä vaan, sillä sieltä se teksti löytyy!
KATARIINA KESKITALO
“Parta ei tee filosofia.” (Latinalainen sananlasku) En ole koskaan opettanut ketään. Olen parikymppinen opiskelija, jonka sivuaine yliopistossa on luova kirjoittaminen. Kutsun itseäni oppijaksi ja pyrin jatkuvasti kehittymään kirjoittajana, ja keräämään tietoa kirjoittamisesta. Luovaa kirjoittamista opiskellessani olen huomannut, miten paljon kirjoittajat voivat toisiltaan oppia, kun joku vaan osaa johtaa heidät kiinnittämään huomiota oikeisiin asioihin. Siksi tärkein työvälineeni ohjaajana onkin keskustelu. Oma pöytälaatikkoni kerää uskollisesti tekstejä, joiden julkaisemista harkitsen myöhemmin.
Sanataideohjaajana tulen tarjoamaan melko teoreettisen näkökulman kirjoittamiseen ja runsaan valikoiman harjoituksia sekä tekstinäytteitä. Onnistunut kurssi on mielestäni sellainen, jossa oppii ja oivaltaa kaiken aikaa, mutta jolla myös pidetään hauskaa ja nautitaan. Kirjoittaminen on riemua musteentuhrimin sormin!
Suoritin vuonna 2003 Suomen poikien ja tyttöjen keskuksen (PTK) kerhonohjaajan peruskurssin. Olen myös toiminut seurakunnan järjestämän iltakerhon ohjaajana.
KIRSI LEINONEN
Opiskelen parhaillaan Turun yliopistossa pääaineenani kotimainen kirjallisuus ja sivuaineina mm. suomen kieli sekä taidehistoria. Suunnitelmissani on valmistua äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Ennen yliopisto-opintoja olen opiskellut mm. teatteria ja kirjoittamista sekä radiotyötä.
Kirjallisuus ja kirjoittaminen on kiinnostanut minua siitä lähtien kun mummo opetti minut lukemaan ollessani 6-vuotias. Sydäntäni lähellä on etenkin lasten- ja nuortenkirjallisuus, erityisesti Tove Janssonin muumiteokset.
Kirjallisuuden lisäksi aikani kuluu mm. pop/jazz-laulun opiskelun, elokuvien katselun, pianonsoiton opettelun ja kilpikonnan hoitamisen parissa.
Olen kaikenkaikkiaan innostunut monesta eri asiasta, ja myös sanataiteen opettamisessa minua kiinnostaa eri taiteenalojen yhdistäminen.
MIIKKA LAIHINEN
on 25–26-vuotias kirjallisuudenopiskelija, sävel- & sanataiteen idunsyömä mukula ja hulttiofeministi hiukset silmillä. Eniten kiinnostaa kaikki muodoton ja hankala, vähiten käyttöohjeet. Ei tule toimeen ilman runoja, hattuja, valkosipulipatonkia, hulvattoman kalliita tee- ja kahvilaatuja, kitaroitaan, kasviksia & yleistä hippeilyä, lapsellisia mielipiteitään, rusakkoja, pannukakkua, lenkkeilyä, Bob Dylania, Bruce Springsteeniä, kevättä, kesää, syksyä, talvea tai tyhjiä tehdashalleja. Parasta on rakkaus ja huonointa on ilkeily. Opiskelijana on ottanut vaatimattomaksi tehtäväkseen paljastaa kielen ja ideologian väliset suhteet, kaikki ja kokonaisuudessaan. Opettajana viis veisaa oikeasta eli väärästä, kunhan tunteet roiskuu ja rappaus rokkaa.
”Ikävä olla näin sivistynyt./ Ravistelen rannan katajia, kaipaan Taalainmaalle./ Rymättylässä tukistetaan perunoita./ Siten ne kasvavat paremmin, juuret saavat / ilmaa alleen, ajatukset saavat siivet,/ kuten että: om man faller in i brunnen./ Sillä lailla fiksusti. Positiivisesti.” -Sirkka Turkka
TIMO HARJU
Puolet päivistä olen sanataidetyöläinen ja puolet päivistä gradutyöläinen. Graduani teen kulttuurihistoriasta ja olen myös suorittanut opettajan pedagogiset opinnot. Sanataidetyöläisyys puolestaan tarkoittaa opettamisen lisäksi erilaisia kirjoittamiseen liittyviä yhteisötaideprojekteja. Tärkein näistä on itselleni ollut muotokuvarunojen kirjoittaminen ihmisille niin taidetapahtumissa kuin vanhainkodeissa ja toimintakeskuksissakin. Kirjoittajana ja lukijana minulla on eniten kokemusta juuri runoista. Kirjoitin 12-vuotiaasta 25-vuotiaaksi myös fantasiaromaania.
Sanataidetta olen opettanut syksystä 2007 alkaen lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhainkotivanhuksille. Minulla on ollut heidän kanssaan todella kivaa, joskus vaikeaa mutta enimmäkseen hurjaa. Sanataideopettajana haluan rohkaista ihmisiä kokeilemaan, yllättämään itsensä. Pyrin siihen, että jokainen intoutuisi kirjoittamaan omalla tavallaan ja juuri siksi voisi saada ryhmältä mielekästä palautetta, tulla kuulluksi. Tunneillani olemme esimerkiksi jalkautuneet kirjastoon vakoilemaan viattomia uhreja, tutkineet mikrofilmejä, kirjoittaneet värillisiä ajatuksia, rocklyriikoita ja novelleja, antaneet palautetta vesivärillä, keksineet sanoja kosketuksista, liikkuneet, kertoneet unia ja tehneet kirjoittajanaamioita. Tulevaisuuden suhteen olen utelias.
Molemmat lapseni nukkuvat päiväunia kirjoittaessani tätä. Nuoskalumi makaa ulkona ja kuolee rauhaa täynnä. Saana rapistelee keittiössä lehteä ja kiliskolishörppäyskulauttelee teetä kupista.
VEERA LEHTOLA
Olen valmistunut Tampereen Yliopistosta pääaineena yleinen kirjallisuutiede ja sivuaineina taidekasvatus ja espanjalainen filologia. En ole vielä oppinut tarpeeksi ja opettelen nyt elokuvaa Turun Taideakatemiassa.
Olen opettanut sanataidetta useita vuosia. Itse kirjoitan lähinnä lyhyttä proosaa ja käsikirjoituksia. Opettelen sanoilla ja kuvilla ihmettelyä ja ihmisyyttä. Koetan avata silmiä, korvia ja käsiä ennakoimatonta maailmaa kohti, improkirjoitan. Pidän monitaiteellisuutta ja eri taiteiden vuoropuhelua tärkeänä; tutuista laulunsanoista voi muokata uuden novellin, sarjakuvasta runon tai tanssiteoksesta dialogin. Näkökulmaa vaihtamalla omiin kirjoituksiin voi saada uutta väriä. Valokuvan ja liikkuvan kuvan kanssa työskentely on minulle kirjoittamisen lisäksi erityisen läheistä.
VEERA VÄHÄMAA
Olen 24-vuotias kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen opiskelija. Tulevaisuudessa haluaisin olla paljon saaristossa, kirjoittaa runoa ja proosaa, istuttaa yrttejä, oppia soittamaan paremmin kitaraa, kerätä kattavan vinyylikokoelman ja kirjoittaa gradun.
Uskon, että kaikkien itsekseen kasvavien ihmisten pitäisi kirjoittaa fiktiota. Edes joskus. Mieluiten kuitenkin usein ja paljon. Sanataideopetuksessa minua kiehtoo kirjoittamisen yhteisöllisyys. Teksti muuttuu todella eläväksi vasta kun joku lukee sen. Uskon, ettei toista voi opettaa ajattelemaan tai tuntemaan, mutta ajatusten ja tunteiden esiintuomisessa muut voivat auttaa. Toivon, että kursseillani luetaan, puhutaan, nauretaan, irvistellään ja hakataan paistinlastalla rytmiä tekstiin.
